Esittely

Koirakoulu Junto on kevytyrityksenä toimiva pienimuotoinen koirakoulu Oulun seudulla. Tarkoituksena on tarjota matalan kynnyksen koirakoulutusta rennolla meiningillä kaikenlaisille koirakavereille.

”Pikemminkin haluaisin kutsua Juntoa uudeksi koiraharrastajien porukaksi, sillä koulu -nimitys viittaa toisinaan hieman vääränlaiseen suuntaan. Tämä ei ole totista hiki hatussa vääntämistä, täysillä tehdään vain hymy huulessa ja häntä heiluen, toisia tukien!” -Sara, Koirakoulu Junto

 

 

Nimi ”Junto” tulee espanjan kielestä ja suomennettuna se tarkoittaa ”yhdessä”. Sanana ”junto” kuvastaa erittäin hyvin tämän koirakoulun toimintaa. Uusien asioiden oppimisen lisäksi pidän erittäin tärkeänä treenien hyvää ilmapiiriä ja mukavan rentoa fiilistä, positiivisuutta, sekä yhdessä tekemistä. Treeneissä tarkoituksena on pitää hauskaa, harjoitella ja oppia yhdessä.

Koulutuksissani käytän positiivisia koulutusmenetelmiä, jotka perustuvat positiiviseen vahvistamiseen. Opetan ja kannustan myös kaikkia treenaajia käyttämään tätä loistavaa koulutusmenelmää koirien kanssa toimiessa. Mitään ei tehdä pakolla, vaan koiran ehdoilla kannustaen ja painottaen koiran omaa oivaltamista.

 

Yksi tärkeimmistä periaatteistani on, että kaikki pääsevät mukaan. Toimintaan osallistuakseen ei tarvitse jäsenyyksiä, talkootyötä tai muitakaan suorituksia, ilmoittautuminen riittää! Koirakoulu Junto on ns. ”tavallisten koirien” harrastuspaikka. Ryhmätreeneissä koiran pitää pystyä toimimaan ryhmässä, mutta vaihtoehtoja on muitakin, jokaiselle löytyy varmasti jotain kivaa aktiviteettia millä tuoda iloa koiran elämään!

Tällä hetkellä kurssivalikoimasta löytyy arkitottelevaisuutta, agilityä sekä näyttelytreeniä. Junton treeneissä jokainen saa itse valita tavoitteensa, olipa se sitten kelpo kotikoira, tulevaisuuden näyttelytähti tai mitä vain siltä väliltä. Kouluttaja ja treenikaverit ovat juuri sitä tavoitetta varten!

 

Pääsääntöisenä kouluttajana kursseilla toimii Koirakoulu Junton omistaja Sara Kamula, mutta lisäksi hyödynnämme erilaisia koira-alan ammattilaisia tuomaan monipuolista osaamista joukkoomme!

 

ESITTELY SARA:

Olen reilu parikymppinen koiraharrastaja Oulusta, asunut täällä koko ikäni ja pyörinyt koiratreeneissä mukana siitä lähtien kun opin kävelemään. Kotonani on ollut koiria korthalsingriffoneista yorkkiin, ja myös treeneissä on tullut vastaan vaikka minkälaisia karvakuonoja. Olen aiemmin kouluttanut agilityä/tottelevaisuutta/nätoa erilaisina koulutuskeikkoina, sekä useamman vuoden työn olen viime vuosina tehnyt Kalimeen koiraharrastajien vastaavana kouluttajana. Treeneihin haluan tuoda aina mukanani positiivisuutta ja iloista energiaa!

Omia koulutuslajejani ovat agility, arkitottelevaisuus, sekä näyttelytottumus.

  •  Olen aloittanut lapsena koiraharrastuksen perheeni koirien kanssa arkitottelevaisuudesta, ja ihastuttuani lajin monipuolisiin hyötyihin ja iloihin, jatkanut itseni kehittämistä sen parissa. Koirien kanssa työskentelystä innostuneena päädyin opiskelemaan myös alaa ja pyrin kehittämään itseäni koko ajan uuden tutkimustiedon varjolla! Viiimeisimmäksi olen suorittanut mm. koirien oppimispsykologian-, ja käytöshäiriöiden anatomia -kurssit Suomen Eläinkoulutuskeskuksessa.
  • Näyttelyharrastuksen olen aloittanut noin 10 vuotta sitten Junior Handler -koulutuksista. Tämän jälkeen olen treenannut ja esittänyt useiden ryhmien koiria, kuten kultainennoutaja (FCI 8), korthalsingriffoni (FCI 7), etnankoira (FCI 5), vehnäterrieri (FCI 3)  ja cottoni (FCI 9). Kehitän aktiivisesti itseäni ja käyn erilaisissa nätokoulutuksissa.
  • Agilityssä treenaan ja kisaan tällä hetkellä pääsääntöisesti 3-lk etnankoira Hillan kanssa, mutta mukana kulkee myös mahdolliset tulevaisuuden toivot, vehnis ja whipettipojat. Harrastuksen olen aloittanut 10-vuotiaana cottoni Damin kanssa. Viime vuosina olen suorittanut myös agilityn koulutusohjaajakurssin (SAGI).